lauantai 3. huhtikuuta 2010

1.4.2010 Klubi, Tampere


1.4.2010 klo11:45
Klubi
Tullikamarinaukio 2

Aamun valjetessa keikkabussin ilmasto oli sen verran sakea, että Monni päätti napata Martin kainaloon ja lähteä tarkistamaan viereisen Klubin tarjonnan. Kuha unohdettiin edellisenä iltana Jyväskylään, joten vastuu RK:n blogista lepäsi nyt kokonaisuudessaan Monnin kapeilla hartioilla.

Martin esimerkkiä seuraten Monnin tilaus piti sisällään 7,70€ maksavan Toasteja ja ranskalaisia -annoksen sekä Pepsin. Pöytään tarjoiltu ruoka oli juuri sitä mitä krapuloissaan tärisevä rokkari tarvitsee. Juustokannen saanut grillattu kanafilee oli murea ja maukas, ja mukana seuranneet höysteet jatkoivat samaa voitokasta linjaa. Annoksen vihreä osasto oli todella tuoretta, ja loi hyvin kontrastia aavistuksen liian suolaisiin ranskalaisiin perunoihin. Suolaisuutta lukuunottamatta ranskalaiset olivat kuitenkin parhaat, joita Monni on vähään aikaan päässyt maistamaan. Annos olisi toki saanut olla hieman suurempi, mutta kaikenkaikkiaan suuhun jäänyt maku oli niin hyvä, että Klubia voi suositella ruokahommiin varauksetta!

Arvosana:
Monni 9
Kuha (ei ollut mukana, mutta heitti kuulopuheiden perusteella 9+)

Darrasta huolimatta peukkua tulee

31.3.2010 Soppabaari, Jyväskylä


31.3.2010 klo20:30
Soppabaari
Väinönkatu 26, Jyväskylä

Pub Katseen esiintyjien ruokapaikkana toimiva Soppabaari oli molemmille kulinaristeille jo vanha tuttu useamman vuoden ajalta. Soppabaarin tarjoama ruoka on keikkailevien muusikoiden monesti kaipaamaa ns. perusruokaa (joka siis tarkoittaa kaikkea muuta kuin pizzaa/kebabia/hampurilaisia). Yksi Soppabaarin monista hienoista puolista on alituiseen vaihtuva ruokalista. Tällä kertaa valinta oli kahden kauppa, joko valkosipuli-härkä-keittoa tai riistapastaa. Kulinaristit päätyivät yksissä tuumin heittäytyä pasta-annoksien vietäviksi.

Pöytään tuodut annokset olivat pohjimmiltaan hyvin yksinkertaisia. Pastaa, kermaista kastiketta ja riistaa (kovasta maistelusta huolimatta lihan alkuperä jäi arvoitukseksi). Annos oli koristeltu asiaankuuluvasti persiljalla ja tarjottiin muhkean leivän kera. Pelkkää ruusuilla tanssimista Soppabaarivierailu ei tällä kertaa kuitenkaan ollut. Monnin mielestä annoksesta puuttui särmä, vaikka se periaatteessa kelpo herkkua olikin. Myös Kuhan mielestä annoksesta puuttui luonnetta, laman vaikutusta laskeneeseen tasoon pohdittiin.

Arvosanat:
Kuha 8 1/2
Monni 8+

Kuhan vankilaposeeraus


Ei ihan satasella messissä


perjantai 2. huhtikuuta 2010

31.3.2010 Neste Oil Tuuliharja, Orimattila


31.3.2010 klo4:28
Neste Oil Tuuliharja
Orimattila

Rokkaavien kulinaristien nälkä oli yön kähmässä sitä luokkaa, että lisää ruokaa oli saatava pari tuntia aikaisemmin syötyjen hampurilaisten jatkeeksi. Ruokapaikaksi valittiin tavoista poiketen bensa-asema. Kumpikaan kulinaristeista ei aikaisemmin ollut kokeillut Nesteen take away-pannupizzoja, ja se asia päätettiin nyt korjata. Ensimmäinen positiivinen yllätys oli saatavilla olevat täytteet, joista ruokaympyrään valittiin salami-aura-paprika-tuplajuusto. Seuraava positiivinen yllätys oli pizzan maku. Kyseessä ei ollut mikä tahansa pakastepizza, vaan aidosti maistuva kiekko. Myös tuotteen koko sai kiitosta, yhdestä pizzasta riitti sekä Kuhalle että Monnille. Jos nyt jotakin motkotettavaa haluaa keksiä, niin 11,90€ hinta oli erittäin kova. Mutta eipä tuo varsinaisesti ollut yllätys, bensa-asemasta kun oli kyse.

Arvosanat:
Kuha 8 1/2
Monni 8

torstai 1. huhtikuuta 2010

31.3.2010 Pystygrilli, Helsinki


31.3.2010 klo2.00
Pystygrilli
Mikonkatu 5, Helsinki

Helsingin On the Rocks ei perinteiseen tyyliin tarjonnut artisteille ruokaa, ja ainoa mesta johon oli aikataulun puitteissa mahdollisuuksia, oli vastapäätä sijaitseva ”Pystis”. Edellisten, suht hatarien, muistikuvien mukaan tältä grilliltä oli saatavissa melko herkullista safkaa. Muistikuvat osoittautuivat kuitenkin ajan kullittamiksi, tällä kertaa homma ei oikein toiminut. Keikan jälkeen juuri ennen paluumatkan alkua haetut hampurilaiset olivat kyllä houkuttelvan näköisiä, mutta maultaan mitäänsanomattomia. Kuhan tilaama muna-pekoni-hampurilainen oli kulinaristin itsensä kuvailun mukaan väritön, hajuton ja mauton. Monnin ananas-aurajuusto-hampurilainen ei suoriutunut juurikaan edellistä paremmin. Ananas tuotteesta kyllä löytyi, mutta aurajuustoa ei näkynyt eikä kuulunut. Edellisen vierailun tasoisiin makuelämyksiin ei siis tällä kertaa päästy, ja nyt ainoaksi positiiviseksi asiaksi mieleen painui Kuhan saama 10centin alennus. Jee.

Arvosanat:
Kuha 5 1/2
Monni 6+


Kuha muistelee menneitä kebabseikkailuja

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

11.3.2010 Eerikin Pippuri, Helsinki


11.3.2010 klo.20.15
Eerikin pippuri
Eerikinkatu 17, Helsinki

Seil heitan! Dantesin keikkasafkat tarjotaan aina tässä mestassa, homman nimenä "valitse mikä tahansa boogie listalta"- tyylinen spektaakkeli. Viime kerrasta oli jäänyt sen verran hyvä maku suuhun että odotukset safkan suhteen olivat erittäin korkealla. Sisään laukatessa Kuha huomasi, että tiskillä patsasteli itse Don Sergio, mies vailla menneisyyttä! Kyseinen hemmo piti taannoin Kuhan vakiopaikkoihin kuuluvaa lettumestaa Hämeenlinnassa. Tästä roimat lisäpisteet! Jälleennäkemisen kunniaksi Kuha hullaantui ottamaan etukäteen paljon porua herättäneen "Eerikin specialin" joka sisältää kanaa ja kepsua, kera riisin ja ranujen. Siis todella isoon nälkään tarkoitettu... Monni tuumasi että rumpu sen verran sekaisin viime viikon kepu/pizzaralleista että nyt pitää räväyttää pihvit kehiin. Eli Monnin annos siis härän pihviä salaatilla ja ranuilla. Hyvin upposi, sanoi Estonian kapteeni, sen verran suu oli messingillä ruokailun jälkeen. Pientä miinusta tulee tällä kertaa hieman hätäisesti tekaistuista annoksista. Tämä tosin ymmärrettäköön, kun 13 nälkäistä pelimannia laukkaa sisään yhdellä ovenavauksella. Monnin suunnalla pientä närkästystä aiheutti myös taskulämmin olut. Ei näin! Eerikin pippuri olisi pienillä parannuksilla pystynyt huomattavasti parempaan.

Arvosanat:
Kuha: 8,5 (Don Sergio lisää puoli pinnaa)
Monni: 8+ (olut taskulämmintä!)

Nyt on mätöt kohdallaan!

28.2.2010 Ravintola La Tasca, Kemi


28.2.2010 klo13
Ravintola La Tasca
Valtakatu 27, Kemi

Ravintola La Tasca oli tähänastisista mestoista ylivoimaisesti huonoin. Paikkaa ruokineen voisi kutsua jopa luokattomaksi. Kuhan ollessa voimallisen darran riivaama, vastuu paikan arvioimisesta lankesi Monnille. Parin päivän pitsaputken jälkeen oli aika kokeilla kebabannosta, ja tilaukseen lähtikin perus kabab-ranskalais-yhdistelmä. Keskimääräisen kokoiselle annokselle tuli hintaa 7,5€. Hinta oli erittäin kova siitä sotkusta jota naaman eteen lautasellinen tuotiin. Kebabsuikaleet ja vetiset ranskalaiset uivat lautasen pohjan valloittaneessa vaaleassa rasvaliemessä. Kebabkastike muistutti makua myöten epäilyttävästi tavallista tomaattimurskaa, ja itse lihakin vaikutti jonkinlaiselta valmiskebabilta. Paikan heppu kyllä vaikutti ystävälliseltä, mutta sillä ei nyt valitettavasti tätä hommaa pelastettu.

Arvosanat:
Kuha (ei pisteita, liian kova darra ruokahommiin)
Monni 5+

Tämä kepu ei saanut Monnin hyväksyntää

28.2.2010 Pizzeria Di Mare, Kemi


28.2.2010 klo3.30
Pizzeria Di Mare
Keskuspuistonkatu 15, Kemi

RK:n kaksikko lähti vielä baarien sulkeuduttua metsästämään Kemin yöstä jotain syötävää. Kohteeksi valittiin läheinen Pizzeria Di Mare. Tästä hommasta ei olekaan sitten kauheasti muistikuvia, lupaamme palata asiaan seuraavalla Kemin reissulla tarkempaa reportaasia varten. Jokatapauksessa mukaan lähti kaksi pitsaa, jotka kumpikin oli höystetty salami-aurajuusto-pekoni-kananmuna-setillä. Lähtökohta oli siis erittäin mehukas, ja makuelämys lopulta todella maittava.

Arvosanat:
Kuha 8+
Monni 9-

Kuhalla on pitsat hallussa

Kohta lähtee

27.2.2010 Ravintola Ämmilä, Kemi


27.2.2010 klo20.30
Ravintola Ämmilä
Meripuistonkatu 9, Kemi

Kemin Bar Koodi kunnostautui maininnan arvoisesti artistien ruokkimisessa. Safkahommat oli järjestetty läheiseen Ravintola Ämmilään, josta saatiin kauan kaivattua perusruokaa. Koko porukalle iskettiin eteen lempeällä kermakastikkeella höystetyt kanafileen lohkoperunoiden ja valkosipulitahnan kera. Ämyreistä tuli vanhaa suomalaista iskelmää ja ravintolan sisustus muutenkin huokui suomalaista perinnemeininkiä. Juurikaan moitittavaa Ämmilästä ei keksitty, ja RK suositteleekin mestaa varauksetta!

Arvosanat:
Kuha 9+
Monni 9+

Ravintola Ämmilän lautanen on kohdillaan

27.2.2010 Pizzeria Fratelli, Oulu


27.2.2010 klo14
Pizzeria Turtles
Merikoskenkatu 8, Oulu

Keikan jälkeisenä aamuna rähjääntyneet rokkarit yleensä kaipaavan jotakin vähemmän terveellistä syötävää, näin myös tällä kertaa. Sattumanvaraisen ympäriinsäajelun seurauksena löysimme Pizzeria Turtlesin, joka herätteli välittömästi nostalgisen lapsuusfiiliksen. Seurue astui sisälle hyväntuulisena, ja myös ruokalista näytti houkuttelevalta.
Pienessä kiireessä tilaukset hoidettiin nopesti, ja Rokkaavat Kulinaristit päätyivät yksissä tuumin lättyyn nimeltä San Juan, täytteinä savuporo-aurajuusto-sipuli. Kuha nappasi varmuuden vuoksi vielä pepperoni-ekstratäytteen. Ei voi mennä pieleen... Pitsojen hinnaksi tuli 7€/kpl, ja Kuhalle 1€ bonus lisätäytteestä.
Pizzeria Turtles saa raadilta moitteita hitaasta toiminnasta, pitsoja odoteltiin 20-30 minuuttia vaikka muita asiakkaita ei juurikaan ollut. Lättyjen saavuttua rutussa olleet namat kuitenkin oikenivat, safka näytti nimittäin erittäin hyvältä. Paikan erikoisuutena pitsojen päälle oli nakattu jonkinlaiset majoneesit. Savuporo teki tehtävänsä, ja yleinen makuelämys oli positiivinen. Pientä harkintaa olisi kuitenkin voinut käyttää sitä majoneesia roiskiessa, sitä oli nimittäin niin paljon että pitsa oli loppupeleissä melkoista mössöä. Vierailemisen arvoinen paikka jokatapauksessa.

Arvosanat:
Kuha 9-
Monni 8+

Monni ja erikoismajoneesi

Kuha nokittaa oreganolla

26.2.2010 Pizzeria Fratelli, Oulu


26.2.2010 klo 21
Pizzeria Fratelli
Torikatu 9, Oulu

Rokkaavien kulinaristien blogin saa kunnian korkata oululainen Pizzeria Fratelli. Soundcheck illan keikkapaikassa oli saatu purkkiin ja oli aika hommata jotain syötävää. Pienen haahuilun jälkeen paikalle päädyttiin paikallisen taksikuskin opastamana. Monnin odotukset tästä ravintolasta eivät olleet kovin korkealla edellisen vierailun jäljiltä, muistissa olivat vielä kirkkaana kylmäksi jättäneet tylsät peruslätyt. Kuhalla ennakkoasennetta ei sen kummemmin löytynyt, perusmeiningillä avoimin mielin ja takki auki jokaiseen kepsupaikkaan.
Fratellin omistaja Mehmet osoittautui rennoksi kepumieheksi, tykkäsi lätkästä ja turpaanvetourheilusta. Odotteli tohkeissaan illan Suomi-USA olympialätkämatsia. Tovin rupattelun jälkeen tilaukset laitettiin vetämään. Kuha lähti liikkeelle poro-sipuli-aura-pitsalla, jolle tuli hintaa suolaiset 8,5€. Monni päätti ottaa blogin pohjille varman perustäytteillä höystetyn pitsan, kyseessä siis nro. 16 ”Americana”, täytteillä kinkku-ananas-aurajuusto. Hintaa 7€. Tässä vaiheessa oli siis jo selvää, että mistään halvasta paikasta ei ollut kyse. Odotukset pitsojen tarjoamaa makuelämystä kohtaan nousivat hinnan mukana.
Mehmet tuikkasi pöytään pitsojen mukana vielä paikan erikoiskastikkeen, joka oli jotain tzatziki-tyylistä sössöä. Ihan ok kamaa. Itse pitsat olivat valitettavasti melkoinen pettymys, varsinkin paikan hintatasoon suhteutettuna. Kuha valitteli pitsan mauttomuutta, ainoa positiivinen asia oli pitsatäytteeksi erinomaisesti sopiva poro. Monnin Americana oli myös erittäin laimea peruslätty, sama meininkin kuin parin vuoden takaisella edellisellä vierailulla.

Arvosanat:
Kuha: 7
Monni: 7-

Kuhalta peukkua

Monnilta kanssa